Förflytta dig till innehållet

Uusi koti löytyi paraatipaikalta Turun keskustasta

Turun paraatipaikalla. Verdandin talo Aurakadun ja Linnankadun kulmassa valmistui 1898. Kuva: Anja Kuusisto


Entinen koti oli monin verroin isompi, mutta asuttuaan seitsemän viikkoa uudessa kotiosoitteessaan Regina ja Markku Reunanen tietävät tehneensä oikean päätöksen.
Reunaset muuttivat Aurinko-korttelin Aurakatu 1:ssä sijaitsevaan Verdandin taloon aivan joulun alla. Rakennuksen historia kuuluu nykyisenkin taloyhtiön nimessä (As Oy Turun Verdandi).
Kiinteistöosakeyhtiö Fastighetsaktiebolaget Svenska Gården remontoi yhä osaa talosta, mutta Reunasten vuosi sitten ostama asunto kuuluu ensimmäisenä valmistuneeseen osaan.
– Kun panimme Hirvensalon omakotitalomme myyntiin, talo saatiin myytyä niin nopeasti, että jouduimme keksimään tilapäisiä ratkaisuja. Huonekalut pakattiin viime toukokuussa, ja osa tavaroista on vielä varastossa, Markku Reunanen kertoo.

Markku ja Regina Reunanen. Kuva: Anja Kuusisto

Palvelut lähellä

Hän kertoo kiertelemättä, ettei aluksi ollut kovin kiinnostunut muuttamisesta, mutta Regina vakuutti hänet siitä, että on aika vaihtaa entinen kotitalo mukavampaan asumiseen. Ydinkeskustassa asumisessa puhutteli palveluiden läheisyys, ja jokirantakävelyistä on jo ehtinyt muodostumaan päivittäinen osa elämää.
Pariskunta harkitsi ensin asunnon hankkimista talon C-rapusta, koska nykyinen asunto oli jo varattu. Asunto kuitenkin vapautui varauksen peruuntuessa, ja Reunaset saivat unelma-asuntonsa.
– Silloin saimme sen, jota halusimme eniten, asunnon neljännessä kerroksessa ja kulmassa. Asunto oli suunniteltu 134 neliön neliöksi, mutta päätimme poistaa väliseinän, ja asunnosta tuli kolmio.

Regina Reunanen. Kuva: Anja Kuusisto.

Isot huoneet

Huoneet ovat isoja ja avoimia, ja asunnossa on sekä vieras-WC että kylpyhuone ja sauna. Makuuhuoneessa riittää säilytystilaa, ja yhdistetyn televisio- ja työhuoneen vieressä on vaatehuone.
Reunasten asunto on kadun, tai tarkemmin sanottuna katujen, puolella. Kulmahuoneiston olohuoneeseen kuuluu Aurakadun ja Linnankadun kulmassa sijaitseva tornihuone.
– Tornihuone on hienointa koko asunnossa, kuuluu Regina Reunasen mielipide.
Reunanen pohtii vielä kalustusta, mutta tällä hetkellä huoneessa on Le Corbusier -nojatuoli ja Alvar Aallon suunnittelema valaisin.

Kauniit kaakluunit

Tornihuoneen katon alla olevat ulokepalkit sekä yhdistetyssä olohuoneessa ja ruokasalissa sijaitseva, talon alkuperäisiin tulisijoihin kuuluva kakluuni ovat talon historiasta kieliviä rakennustaiteellisia yksityiskohtia. Kaakeliuuni on niin kutsuttu rokokookakluuni, koristeellinen helmi – Folkhälsanilla Verdandin talon neljännessä kerroksessa työskennelleet tunnistanevat sen.

Alkuperäinen kakluuni. Kuva: Anja Kuusisto


Talossa on myös muita säilyneitä kaakeliuuneja, mutta niihin ei saa tehdä tulta.
Kun Verdandin talo täytti 100 vuotta vuonna 1999, Folke Sjögrenin ja Helena Soiri-Snellmanin kirja ”Auragatan 1, kvarteret Solen” ilmestyi. Kirjassa on kuvia ja kuvauksia Turun Kaakelitehtaalta 1800-luvun lopulla rakennettavaan taloon tilatuista kakluuneista.

Talon portaikko. Kuva: Anja Kuusisto

”Viihdymme hurjan hyvin”

Ravintola Svenska Klubben oli ennen talon viidennessä kerroksessa. Siellä Reunaset olivat käyneet – muutoin talon sisusta oli heille tuntematon. Remontin aikana rakennustyömaalle pääsi harvoin, joten Regina ja tytär Nora hahmottelivat sisustuksen paperille.
– Asumisen suunnittelussa on mielestäni tärkeää ottaa huomioon, että vanhenemme. Asioiden täytyy toimia sujuvasti vanhoillakin päivillämme, Regina Reunanen sanoo.
– Tässä talossa meillä on asiat vielä paremmin kuin luulimme. Ulkopuolelta ei kuulu mitään ääniä, ei kadulta eikä naapuriasunnoista. Meidän jälkeemme rappuumme on muuttanut lisää ihmisiä, muissa porraskäytävissä remontti jatkuu, Markku Reunanen kertoo.
Reunasia on helppo ymmärtää, kun he istuvat kauniin kotinsa ruokapöydän äärellä ja Regina sanoo:
– Toivottavasti kaikki viihtyvät täällä kuten me, me viihdymme hurjan hyvin.

Regina ja Markku Reunanen
Turkulaisia, jotka ennen muuttoaan Aurakatu 1:een asuivat omakotitalossa Hirvensalossa.
Regina kertoo olevansa Paraisten tyttöjä. Reunaset tapasivat aikoinaan toisensa tansseissa Lillholmenissa.
Markku on opiskellut Åbo Akademissa ja puhuu myös sujuvaa ruotsia.
Pariskunnalla on kolme neljäkymppistä lasta ja kymmenen lastenlasta, joiden kanssa pariskunta viettää paljon aikaa. Kaikki asuvat Turussa.
Nykyään sekä Regina että Markku ovat eläkkeellä.
Regina on työskennellyt Kårkullan kuntayhtymässä ja pitänyt juustokauppaa Kauppahallissa. Markku on tahtia rauhallisemmaksi säätänyt yrittäjä ja toimii vielä Newprintin puheenjohtajana.
He viettävät noin puolet vuodesta kesäasunnollaan Nauvon Kirjaisissa.
Verdandin talo
Frithiof Strandell piirsi talon kiinteistöosakeyhtiö Verdandille, ja talo oli muuttovalmis 1898–1899.
Aluksi ensimmäisessä kerroksessa oli liiketiloja, toisessa kerroksessa oli toimistoja ja kolmannessa ja neljännessä kerroksessa sekä viidennessä kerroksessa, ullakkokerroksessa, oli asuntoja.
Kiinteistöyhtiö liitettiin osakeyhtiö Svenska Gårdeniin vuonna 1924.
Vuodesta 1983 tähän vuoteen asti rakennuksessa ei ollut asuntoja. Talossa oli tuolloin kauppoja, toimistoja ja ravintoloita. Meneillään oleva muutos palauttaa siis osin tilanteen alkuperäisen kaltaiseksi: alimmassa kerroksessa on liiketiloja, muissa kerroksissa asuntoja.
ÅU ja kustantamo Förlags Ab Sydvästkusten olivat aiemmin vuokralaisia talossa, vuoden 1978 kesäkuusta vuoden 2015 alkuun.
Lähde: Folke Sjögren ja Helena Soiri-Snellman (1999): ”Auragatan 1, kvarteret Solen”.

Suomeksi: Helene Helo
 

Tornihuone. Kuva: Anja Kuusisto

Dela artikeln

Kommentarer

Alla som kommenterar ÅU:s webbartiklar förväntas göra det sakligt och under sitt eget namn. Vi godkänner inga länkar till externa webbplatser i kommentarerna. Kommentarerna modereras. Fyll i både ditt för- och efternamn, tack.

Lämna en kommentar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *

Mera nyheter